Kun jalkapallon kattojärjestöt tiedottavat, kiinnostaa kuulijaa enemmän se, mikä jää sanomatta. UEFA uudisti Mestarien liigan otteluformaatin ja kertoi julkisuuteen kaikki syyt siihen, paitsi rahan. Näin vahvistui jälleen perinne siitä, ettei kuningaslajin vallan huipulla pystytä puhumaan lausettakaan kusettamatta.
Jalkapallo on vääjäämättä ajamassa itsensä paitsioon vähättelemällä kohderyhmää, jolle se merkitsee eniten. Armoton eurojen, dollareiden ilmaisten lounaiden metsästys rapauttaa armotta niitä perustuksia, joille rakennetun teatterin ylihinnoiteltuja lippuja ostavat omaa seuraa ja lajia sellaisenaan rakastavat tavalliset ihmiset. Mestarien liigan lohkovaiheessa oli paljon puutteita, mutta se oli tuttu ja turvallinen. Helposti ostettava ja ymmärrettävä. Lohkovaiheesta oli syntynyt sukupolvikokemus tiistai- ja keskiviikkoiltoihin.
Uusi liigavaihe survaisee 36 joukkuetta yhteen sarjataulukkoon, jossa kaikki joukkueet eivät suinkaan kohtaa toisiaan. Syntyy viiden tähden insinööripornoa ja luokituksia, joiden perusteella toisensa kohtaavat joukkueet valikoituvat. Tuttuus ja ymmärrettävyys korvataan hähmäisyydellä ja niin vaikeilla kaavoilla, ettei katsojan mielenkiinto tai matemaattinen osaaminen yllä sen käsittämisen tasolle. Luonnollisesti samalla ottelumäärä kasvaa, jotta eurot liikkuvat entistä suurempina massoina. Jos lohkovaihe oli evoluution kannalta tiensä päässä, olisi joukkuemäärän voinut silti pitää ennallaan. Itse asiassa sitä olisi voinut pienentää pelin merkityksellisyyttä kasvatettaessa.
katsojalle riittää kentällä raahautuvan tähden näkeminen, eikä sillä ole väliä ettei hänestä enää koskaan nähdä parasta versiotaan
On täysin totta, että liigavaihe tuo entistä mielenkiintoisempia otteluita. Ainakin alkuun, kunnes vääjäämättä jälleen isoimmat erottuvat muista. Samalla voidaan olla varmoja, ettei etenkään sydäntalven peleissä nähdä pelaajia parhaimmillaan. Joukkueet pelaavat yhtä aikaisesti kansallisia sarjoja, niiden cup-kilpailuita sekä Mestarien liigaa. Lisätään tähän vielä maajoukkuetauoilla pitkin ja poikin pelattava Kansojen liiga. Oletus tuntuu olevan, että katsojalle riittää kentällä raahautuvan tähden näkeminen, eikä sillä ole väliä ettei hänestä enää koskaan nähdä parasta versiotaan.
Valioliigan alkukauden suurimmat tähdet ovat olleet Erling Haaland ja Mohammed Salah. Heidän vireitään yhdistää se, etteivät he osallistuneet kesällä jalkapallon EM-kisoihin. He ovat pystyneet harjoittelemaan jalkapalloa jatkuvan pelaamisen asemesta. Suosittelen seuraamaan EM-kisoissa pelainneiden pelaajien suoritustasoa koko kauden mitassa ja vertaamaan edelliseen kauteen. Villi veikkaukseni on, että aika harva yltää viime kauden tasolle. Heti kauden alkuun kirkkaimmista tähdistä muun muassa Jude Bellingham, Phil Foden ja Rodri ovat olleet loukkaantumisten takia sivussa. Kroppa kestää vain sen minkä kestää.
Kokonaan toinen juttu on se, mitä mieli kestää. Kun pelipäivä ei ole enää juhlapäivä vaan työilta, joka pitää vain hoitaa alta pois, muuttuu jotain olennaista. Silloin ikkunasta lentää ulos katujalkapallon pikkupoikamainen ilo, ja kiima muuttuu suorittamiseksi. Yleisön mylvintä muuttuu pelaajan korvissa joka iltaiseksi huminaksi ja rakkaus paidassa olevaa logoa kohtaan pelkäksi työsopimukseksi.
Ahneiden ja omahyväisten Ronaldojen sukupolvelle on löydyttävä korvaaja
Jalkapallo lajina on löytänyt saturaatiopisteensä. Seuraavan viiden vuoden aikana esiin tulevat ne karut seuraukset, joita rahan väkisin pumppaaminen vääjäämättä aiheuttaa. Niin kauan kuin stadioneilla ei näy tyhjiä penkkejä ja pelaajilla on jatkuvasti tilaa tileillään suurille summille, tulee pikavoittojen metsästäminen jatkumaan. Kaiken keskiössä on se, etteivät kattojärjestöt, pelaajat tai seurat osaa sanoa ”tämä on riittävästi”.
Muutos tulee alkamaan joko pelaajista tai katsojista. Kummatkin voivat halutessaan osoittaa isojen pomojen olevan loppujen lopuksi vain töissä heille. Siihen tarvitaan uusi sukupolvi Nico Williamsin kaltaisia pelaajia, jotka valitsevat itselleen tärkeän seuran kymmenien miljoonien sijaan. Ahneiden ja omahyväisten Ronaldojen sukupolvelle on löydyttävä korvaaja, joka ymmärtää ettei tietyn tulorajan yli tarvitse tienata ja ettei kuudes kylpyhuone voi korvata sitä, mitä voi aidon jalkapalloyleisön silmissä saavuttaa oikeilla valinnoilla.
Tässä hetkessä television avaaminen Mestarien liigan johdosta tuntuu etäiseltä ja jopa vastenmieliseltä. Taidankin säästää jalkapallofanitustani viikonlopulle, koska silloin tulee ainakin Valioliigassa Southampton–Ipswich, jossa pelaajat eivät välttämättä ole niinkään hyviä, mutta ainakin parhaita versioita itsestään.
