Lähtökohdat alkukauden tärkeimpään kamppailuun, verivihollisen kotikentällä olivat synkät. Järkyttävä tapahtumaketju, joka alkoi Mikel Merinon loukkaantumisesta ensimmäisissä treeneissään, jatkuen Declan Ricen vähintäänkin kyseenalaiseen ulosajoon ja kruunautuen Riccardo Calafiorin ja kaikista pahimpana Martin Ödegaardin loukkaantumisiin turhissa maajoukkuehöntsissä, oli saanut jokaisen kunnon goonerin mielialat synkiksi. Mikä voisikaan silloin ampua paremmin dopamiinitasot kerralla tappiin, kuin Pohjois-Lontoon valtikan pitäminen siellä, minne se kuuluukin? Finsbury parkin paremmalla puolella, Seven Sisters roadin viihtyisämmässä päässä. Ja kuinka kypsästi se voitto otettiinkaan! Joukkue kykeni mukautumaan vallitsevaan tilanteeseen ja käyttämään käytettävissä olevan miehistön vahvuuksia. Tuumaakaan periksi antamatta.
Jalkapallomaailma tuntee monia todellisia derbyjä. Glasgow, Liverpool, Rooma… mutta kyllähän Pohjois-Lontoon hegemoniassa on sitä jotain. Joukkueiden sen hetkiset sarjasijoitukset heitetään hetkeksi romukoppaan ja ainoa, mikä derby-päivänä merkitsee on kyseisen ottelun lopputulos. Seurassa lyhyen aikaa olleetkin pelaajat oppivat yleensä pian ymmärtämään, mitä nämä kohtaamiset kannattajille merkitsevät.
Mikäli nyt vastassa olisi ollut Southampton tai Everton, ei voitto ilman kapteeni Ödegaardia olisi vielä saanut nostettua niin kannattajien kuin pelaajienkin itseluottamusta takaisin huipputasolle, mutta sunnuntainen voitto rakkaasta vihollisesta teki sen, mitä juuri nyt tarvittiin. Se pelasti mielialan kuilun partaalta juuri sillä hetkellä, kun tarve oli suurin.
tämä yksittäinen voitto, tällä kokoonpanolla, juuri tässä tilanteessa saattaa olla yllättävänkin tärkeä kauden lopussa, kun pyttyä nostellaan
Oma paras Arsenal-muistoni liittyy juurikin Spurs-otteluun. Vein isäni paikanpäälle katsomaan, kun Arsenal kotikentällään nousi 0-2 tilanteesta 5-2 voittoon. Se oli vavisuttava kokemus. Oma isäni mukana, huikea nousu ja se infernaalinen meteli ja tunnelma, jonka tuo totaalinen murskavoittoon nouseminen kirjastoksi haukutulla Emiratesilla, eli the Grovella sytytti sinä iltana. Se säilyy mielessäni ikuisesti. Vaikka luulin ymmärtäväni paikallispelien merkityksen aiemminkin, niin tuo ilta auttoi sisäistämään, mikä voima näissä paikallispeleissä piilee. Siksi uskon, että tämä yksittäinen voitto, tällä kokoonpanolla, juuri tässä tilanteessa saattaa olla yllättävänkin tärkeä kauden lopussa, kun pyttyä nostellaan. Niin valtava on Pohjois-Lontoon hallinnan merkitys henkisesti. Ja viime vuosien näytöillä se on meille ikuinen voimavara. Pohjois-Lontoo on punainen.
Mainittakoon vielä, että hienoa oli antaa paikallispeli-kaste niin Ethan Nwanerille kuin Raheem Sterlingillekin. Kahdelle sangen erilaisista lähtökohdista ponnistavalle derby-debytantille. Hekin pääsivät nyt kentältä kokemaan, mitä Arsenal merkitsee konkreettisimmillaan.
Tästä on hyvä jatkaa. Tuokaa City areenalle. Olemme valmiit. Ödegaardilla tai ilman.
Tykäri on Urheilu-Ankan palsta, jossa Valioliigaa ja maailmaa katsellaan Arsenal-fanin silmin. Tunteita ja tunnelmia lukijoille tulkitsee virttynyt tykkimies Petja Karvinen. Valitettavasti usein jopa viikottain.
Jäi tuohon vielä kirjoittamatta erityismaininta sille pallopojalle, joka saattoi joukkuetta Jorginhon rinnalla kentälle. Hieno nuorimies ja erityistä derby-henkeä.